Häät pidetään elokuussa 2016. Siihenhän on vielä hirmuisen pitkä aika, ei mun vielä tarvitse alkaa niitä suunnittelemaan! Niin varmaan. Ensimmäisenä otan puhelimen käteeni ja soitan haluamaamme juhlapaikkaan kuvitellen, että saamme päättää minkä vain elokuun viikonlopun vuodelta 2016. Meidän onneksemme oli viime viikolla kyseiseen paikkaan vapautunut yksi, siis yksi viikonloppu. Tässä vaiheessa mulle tuli hätä. Entä, jos kirkossa ei ole vapaata aikaa samalle päivälle? Me ei päästä ikinä naimisiin... Oli sitten kuitenkin, huh huh.
Tähän vaiheeseen olemme siis päässeet vähän vajaa kuukauden suunnittelulla. Siis kirkko ja juhlapaikka varattuina. Etsinnässä kovasti onkin vielä valokuvaaja sekä pitopalvelu.
Häiden teemaväreiksi olemme valinneet tummansinisen, hopean sekä valkoisen. Emme halua maalaisromanttisia häitä emmekä pitsihäitä, joita on nyt aika monella viime vuonna ollut. Budjetin nipistimme niin pieneksi kuin vain pystyimme, silti siitä jäi vielä noin 8 000 euron suuruinen. Ei auta kun säästää! Valokuvauksesta emme halua nipistää, koska kuvat ovat puolison lisäksi melkeinpä ainoat mitä juhlista jäljelle jää, mutta toisaalta koristelussakaan emme mielellämme säästä, sillä olisihan se ikävä hääkuvia katsella, joissa pöydät ovat koristelemattomia 80-luvun pöytiä ja tuolit oransseja "kuppituoleja". Ruoka on myös asia, josta jokaiset häät muistaa, varsinkin jos ruoka oli todella hyvää tai sitten todella pahaa... Kutsukorteissa, paikkakorteissa, istumajärjestystaulussa, pöytänumeroissa, tuikkukipoissa, menukorteissa ja opasteissa voi säästää tekemällä ne itse ja sen ahkerana askartelijana mielelläni teenkin. Myös pompomit ajattelin itse väkertää ja niiden tekemiseen löysinkin täydellisen ohjeen TÄÄLTÄ!
Meillä on siis täysi hääbuuki päällä (tai no ehkä miehelläni ei nyt niin paljoa) ja suunnitelmat melkein puolessavälissä! Tänne blogiin ajattelin tätä häähössötystä nyt vähän purkaa, jotta miehelläni ei aivan hermot palaisi kiinni... :D
Otan mielelläni vastaan kokemuksia eri pitopalveluista ja valokuvaajista Tampereen seudulta, jotta saataisiin meidän häihinkin hyvät ruuat ja hienot muistot :)